Mäyränperä on pieni pirteä kylä Pyhäjoen varrella. Oulaisiin on matkaa n.15km ja Haapavedelle n. 18km. Oulaisista päin tultaessa, kulkijan silmiä hivelee laajat hyvin hoidetut pellot ja Pyhäjoki, joka iloisesti virtaa kylän läpi. Asukkaita kylällä on n.200 Kylän ikärakenne on nuortunut kahden viimeisen vuoden aikana, kun kylälle on muuttanut useita nuoria perheitä asumaan. Kylän lapset käyvät koulua naapurikylässä Matkanivassa, pienessä ja turvallisessa kyläkoulussa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Taksit ja linja-autot kuljettavat lapset kouluun. Leipänsä Mäyränperäset hankkivat kulkemalla lähikunnissa töissä, karjataloutta on vielä jonkin verran. Peltoja viljellään ahkerasti.

Mäyränperän kyläyhdistys ry on perustettu 1982. Kyläyhdistyksen suurimpia hankeita on ollut mm. kuntoradan perustaminen kylälle, uimaranta hanke laitureineen ja pukukoppeineen, sekä talkoilla yhteisten postilaatikkotelineiden nikkarointi. Talvisin hiihtoladut pidetään kunnossa kaupungin toimesta. Viime syksynä Mäyränperältä lähtöisin oleva Johanna Pahkasalo-Koponen teki opiskeluunsa liittyen kuntoradan varteen luontopolun.Polulla on luontoaiheisia tauluja ja kiviin on maalattu eläimiä. Kannattaa käydä tutustumassa.

Mäyränperällä on järjestetty Salon lenkki juoksutapahtuma 25 kertaa. Tapahtuma on saanut paljon positiivista palautetta juoksijoilta leppoisana kylätapahtumana ja juoksijoita on ollut ympäri Suomen. Salonlenkillä on virallisesti mitatattu puolimaraton matka. 

Kyläyhdistykseltä löytyy myös rattaiden päällä oleva liikuteltava sauna, jota voi vuokrata. Mäyrän maamiesseuran vanhat ruoka-/ kahvikalustot ovat kylätoimikunnalla säilytyksessä, astioita voi vuokrata pientä korvausta vastaa.

Kyläyhdistys tiedottaa tapahtumia Seutu Majakan järjestöpalstalla ja nettisivuilla.